Mannasta sijat 44. ja 124.

b_300_0_16777215_00_images_Manna-2017.jpgSyksyn perinteinen, suuri seuraviestiklassikko 25 Manna suunnistettiin tänä vuonna 30 km Tukholmasta lounaaseen,Botkyrkan kunnan,Vårstan taajaman liepeillä.Maasto oli "tukholmalaistyyppistä",polkurikasta,suhteellisen avonaista metsämaastoa,kuitenkin paikoittain melko jyrkillä korkeuseroilla ja pienipiirteisillä mäkialueilla höystettynä.

Hissiläisittäin viesti kulki hienosti läpi kilpailun,molempien joukkueiden osalta, tuloksena Manna1 sijalla 44. ja Manna2 uudella Hissin Mannahistorian  parhaalla 2-joukkueen sijoituksella eli 124.!

Manna 1 osalta viesti lähti mukavasti liikkeelle,Jurin tullessa avauksesta vaihtoon,perusvarmalla juoksulla,sijalla 50.Ryhmäosuuksilla ja lopun kolmella putkiosuudella 1-joukkueen vaihtosijat vaihtelivat 30-44 välillä,ollen siis parhaimillan 30. 4. osuuden ,nuorten tyttöjen hienojen ja tasaisten suoritusten jälkeen.Alimmillaankin joukkueen sijoitus käväisi 2. osuuden jälkeen ollen 67., mutta eron kärkeen ja parempiin sijoituksiin pysyessä silloinkin siedettävällä tasolla.

Tämän vuoden Manna 1ssä suunnistivat Juri, Ildiko, A-J, OlegA, JuhaP, AnttiV, Outi, Saana, SanniP, Heta, Miika, Ville, Daniil, Jere, Essi, Kristina, Annniina, Jonna, Atte, JussiJ, Vili, Misha, Stepan, Dmitriy, Virag.

Manna2 juoksi  nuoruuden ja kokemuksen sävyttämällä joukkueella siis hienosti Hissin Manna2 ennätyssijoituksen 124. Vaihtosijat vaihtelivat aloituksen 198.sta loppusijaan 124., sijoituksen noustessa tasaisesti läpi viestin.

Tämän vuoden Manna2ssa suunnistivat Ilya, HannaV, MarttiL, AnuL,MaijaM, AriH, VenlaI, Inka, Elmiina, JennaLei, AnttiK, Ilkka, Nikke, MikkoP, SaaraA, JennaLeh, Sirpa, JenniK, JariE, Niko, Joona, Petri, Meiju, OlegV, LindaT.

Joukkueiden ansiokkaasta huollosta läpi viestin vastasivat Kalle ja Lastusen Jorma.

Kiitos jälleen kerran kaikkille mukanaolleille hienosta Mannareisusta!

Seraavaksi isketäään vielä syksyn päätteksi Halikossa !