Mannasta sijat 43. ja 198.

20161009Manna2016

Syksyn suurin ja perinteinen seuraviestiklassikko, 25-Manna(www.25manna.se tulokset) suunnistettiin tällä kertaa Tukholman eteläpuolella Kungens Kurvassa.Maasto oli suunnistuksellisesti hieman vaativampaa mannamaastoa ja runsaammilla korkeuseroilla kuin tavallisesti on totuttu.Sinänsä maasto oli hyväkulkuista ja nopeasti edettävää ja sopi kuin nenä päähän Hissin kovavauhtisille taitosuunnistajille.

Hissiläisittäin viesti kulki mallikkaasti molempien joukkueiden osalta.Tuloksena Manna1 sijalla 43. ja Manna2 hienosti 200 joukossa sijalla 198.

Manna1 osalta viesti sujui läpi kilpailun erittäin tasaisesti sijoitusten vaihdellessa 35-48. välillä ja taisteltiin sijoittumisesta 40. parhaan joukkoon.Korkeimmillan sijoitus oli 2. osuuden jälkeen 35. Jurin viedessä viestiä.Mutta kaikkiaan tämän vuoden viestiä leimasi  joukkueen tasaisuus ja isoilta virheiltä vältyttiin,jolloin hyvää sijoitusta Mannan kaltaisessa viestissä on lupa odottaa.Samoin joukkueen roolitus ja juoksujärjstykset onnistuivat tällä kertaa aika hyvin,jolloin erot ryhmäosuuksilla viestinviejien kesken pysyvät mahdollisimman tiiiviinä läpi viestin.

Manna 1ssä  viestiä tänä vuonna veivät Ildiko, Juri, Jonna, Hanna, AnuL, KristinaS, JenniK, JennaLei, Saana, AriH, Ilja, Miika, Jere, VilleL, A-J,Nikke, Mikko, Juha, Olli, VilleP, Vili, AriM, Matias, Elena, Dmitryi.

 

Manna 2 sijoittui 198. sijalle vaiherikkaiden tapahtumien jälkeen.Parhaimmiillan Manna2 sijoitus oli 169. viimeisen ryhmäosuuden eli 7. osuuden jälkeen.

Joukkueessa suunnistivat JennaV, AaroA, AnnaV, SaaraA, MaijaA, Sirpa, EmmaR, Elmiina, Janette, Venla, Niko, Joona, JussiJ, Väinö, Veikko, MarttiL, AkiL, Petri, JyrkiK, IlkkaK, Aleksi, Asko, EmmaM, EijaR, Markus

 

Huollosta vastasi Kalle.

Kiitos taas hienoista Mannakokemuksista kaikille mukanaolleille!