Keskimatkan SM-kisat Korpilahdella

| Aiheet: Yleinen

Tämän vuoden SM-keskimatka järjestettiin Jyväskylän Korpilahdella 29.-30.8. Karsinnat olivat lauantaina  ja A- sekä B-finaalit sunnuntaina. Korona siirsi kisat keväältä, alkuperäinen päivämäärä oli 23.5. Normaalisti karsinnat ja finaalit ovat samana päivänä, mutta koronan vuoksi ne porrastettiin kahdelle eri päivälle.

Karsintojen ja finaalien maasto oli hyvin erilaista. Lauantain maasto oli mäkistä ja kivistä. Hakkuita ei juurikaan ollut, joten hakkuujäte ei haitannut etenemistä. Maapohja oli varsin kivistä, se hidasti hieman juoksuvauhtia. Sunnuntain kisa koostui nuoremmilla pääosin yhdestä isosta mäkialueesta, jossa oli paljon avokalliota ja jyrkänteitä. Alempana oli tehty hakkuita ja maassa oli paljon risuja ja kaadettuja puita. Avokalliot tuottivat monelle haasteita, eikä virheiltä vältytty.

Hämeenlinnan Suunnistajien parhaista sijoituksista vastasivat H50-sarjan Antti Virtanen ja H80-sarjan Olavi Erkkilä, jotka molemmat tulivat neljänsiksi. Kisat tarjosivat roppakaupalla kokemusta seuran viidelle nuorelle maastokisojen SM-debytantille, ja varmasti myös seuran kokeneemmille taitajille.

SM-keskimatkan tulospalvelu, reittihärveli, kuvagalleria ja kartat: https://suuntajyvaskyla.fi/kilpailut/sm-keskimatka-2020/kilpailuinfo/tulospalvelu

Kisaraportista vastasi SM-kisojen ensikertalainen