Muistellaanpa hetki rivistä poistuneita Hissin vanhemman polven kilpailijoita ja seuratoiminnassa mukana olleita Tapio Nummista, Jaakko Ternolaa ja Kalle Kittilää:
_____________________________________
Alkuvuodesta 2022 saatoimme Hämeen Sanomista todeta, että Hämeenlinnan Suunnistajissa erityisesti vanhemman väen hyvin tuntema Tapio NUMMINEN oli poistunut paremmille metsästysmaille.
Tapio syntyi 24.1.1931 Kalvolassa Tapiolantien päässä Luokkalammen rantamailla sijainneen talon yläkerrassa. Kuuden kilometrin päässä sijainneeseen Kotkajärven kouluun hän käveli äidin tekemät eväät repussaan. Reitti kulki puolimatkassa olleelle Kotkajärventielle metsän halki, talvella metsämiesten tekemiä jälkiä seuraten. Matkan varrella hän viritteli jäniksen ansoja, jotka tarkasti kotiin palatessaan. Kotkajärventien varrelta lopun koulumatkalle liittyi kaveriksi Kauko Vuorinen, jonka pihapiiri palveli kisakeskuksena HlS:n v. 2003 järjestämissä pitkän matkan R2 SM-suunnistuksissa.
Tapsa kävi työnjohtajakoulun Tyrvännössä 1956-57 ja sen jälkeen metsäalan kursseja. Metsäalalta kertyi myös ansio Thomesto Oy:n palveluksessa suvun kolmelle sukupolvelle Tapsan jälkikasvu mukaan lukien. Vaikka 50-luvulla sattuneessa onnettomuudessa toinen nilkka lähes irtosi ja jalka jäi lyhyemmäksi, ei se Jussin mukaan armottoman kovan kilpailuvietin omaavan isänsä menoa haitannut. Suunnistus oli Tapsan lempilaji. Saavutuksina oli piirin mestaruuksia ja kansallisten kärkisijoja. Jukolan viestin edustuksia kertyi Hämeenlinnan Suunnistajissa. Iittalassa Vanajanrannan maastossa piirikunnallisissa Tapsan jalka juuttui kiven koloon ja polvi taittui taakse. Ikätoveri Toivo Vanhapelto kantoi miehen pois maastosta. Suunnistus lienee loppunut siihen.
Suunnistuksen ohessa Tapsa hiihteli. Lempiharrastuksena hänellä oli metsästys. Rimmiläntie 1001:een rakentamastaan omakotitalosta Tapsan oli lähdettävä v. 2020 loppupuolella kun terveys heikkeni ja jalat eivät enää kantaneet. Loppu koitti 26.12.21 Iittalan Sauvolan palvelutalossa, jossa hänen vaimonsa tällä hetkellä myös asustaa. Tapsan tuhkat on kuopattu Jussin maalle tuoreelle hakkuulle ison kiven juureen, josta Tapsa seuraa Kilpilammen kartalla suunnistavien menoa.
_______________________________
Jaakko TERNOLA syntyi 30.10.29 Muolaassa. 1943 hän löysi serkkunsa kanssa räjähtämättömän kranaatinheittimen ammuksen, jota ryhtyivät heittelemään kivillä. Vaikka välillä kilahti, serkukset tuumasivat, ettei mitään tapahdu. Jaska käveli kohti ammusta kohtaloikkain seurauksin serkun heittäessä takaa. Jaska haavoittui päähän, olkapäähän ja jalkaan. Sotilaat veivät hänet sairaalaan ja sanoivat, ettei poika selviä, mutta toisin kävi. Jaska lähti kesällä -44 Neuvostoliiton suurhyökkäyksen alta toisen kerran evakkoon viimeisenä kotiväestä. 80-vuotiaana hänelle lopulta myönnettiin 20 % sotainvalidilisää eläkkeen päälle.
Jaska teki työuransa Hämeenlinnan poliisilaitoksen palveluksessa, josta jäi eläkkeelle vanhempana konstaapelina. Hänet tunnettiin rehtinä ja huumorintajuisena kaverina. Ensimmäisestä avioliitosta syntyi kolme lasta, joista Pasi ja Mika ovat isänsä innoittamina kilpailleet Hississä. Viidenkympin villityksessä alkoi uusi vaihe Jaskan elämässä, kun hän vei vihille Leenan. Hääpäivän jälkeisenä, Jaskan 50 v. päivänä, talonväki sai herätyksen klo 06 työkavereitten heläytettyä kuorolaulun ikkunan alla. Pariskunnalle syntyi yhteiselosta Jani-poika, joka myös suunnisti nuorempana.
Suunnistus oli Jaskalle mieluisin harrastus kesällä ja talvella hiihto. Siihen tarjoutui hyvä mahdollisuus läheisellä Aulangon kuntoladulla. Finlandia-hiihtoon hän osallistui n. 30 kertaa. Mikan mukaan isänsä paras saavutus oli SM-hiihtosuunnistusviestin hopea. Mm. Jukolan viestiin hän osallistui usein.
Hissillä oli tapana käydä vuosittain seuran bussilla Ruotsissa ns. Gubbe-Kavlenissa, jossa seuralla oli vähintään yksi joukkue joka sarjassa. Jaskan reissuista kaksi epäonnistui suunnistuksellisesti. Eräällä reissulla Jaskalla ei ollut joukkuetta, mutta mieli teki kuitenkin suunnistaa. HD60:ssä Hissillä oli kaksi joukkuetta, joista toisessa suunnisti Erkki ja Hilkka Lassila ja ankkurina ”Kaffe” Björkqvist. Kaffe meni puhumaan järjestäjille, että voisiko hänen kaverinsa tulla kävelemään seuraksi ankkuriosuudelle, koska joukkueella ei ole pärjäämistavoitteita. Järjestäjät eivät antaneet lupaa, mutta lupasivat olla tietämättä asiasta. No, Jaska meni odottelemaan K-paikalle Kaffea, jonka kanssa pääsisi kohta yhdessä jatkamaan. Odoteltuaan turhaan tunnin Jaska päätteli, että joukkue oli keskeyttänyt ja tuli pois. Kun tavallista pitempään osuudellaan viipynyt Hilkka saapui vaihtoon, Kaffe ei enää yksin viitsinyt lähteä metsään.
Kerran kilpailupaikalle saavuttua alettiin pystyttää telttoja. Tuoksinassa Jaska kompastui teltan naruun, takareisi revähti ja suunnistushaaveet sai unohtaa. Mikan mukaan jalka ei enää tullut täysin kuntoon isänsä joutuessa ontumaan sitä. Karjalan liiton kisoissa hän kuitenkin vielä suunnisti 80-sarjassa. Mika kertoi erikoisen tapauksen, jota ei noteerattu missään. Alueen viestisuunnistuskisoissa Orivedellä he suunnistivat kolmessa polvessa; Teemu 12, Mika 40 ja Jaska 75 vuotisissa. Paluumatkalla he totesivat, että kaikille tulikin mitalit. Kuva jäi tapahtumasta ottamatta.
Jaska kävi mielellään ja ahkerasti seuran talkoissa niin kauan kuin vielä kykeni. Monet sairaudet uuvuttivat miehen ja hän poistui lopulta viimeiselle rastille 19.3.22.
_____________________________
Kalle KITTILÄ muistetaan Hissin senioriväen keskuudessa värikkäänä persoonana, jonka hauskasti kertomat jutut sai aikaan naurun remakoita. Erään kilpailun jälkeen hän selitti, kuinka hämmästyttävän lyhytjalkainen mies juoksi suolla samaan suuntaan huomattavasti kovempaa kuin hän. Myöhemmin selvisi, että mies oli juossut kuivaa ojan pohjaa pitkin. Edesmennyt Jorma Lastunen kertoi kannustaneensa viestin loppuviitoituksella rinta kaarella juossutta Kallea, joka huusi: ”Onks muita tullu?” – ”Ei oo.” – ”Ei pitänykkä”.
Erkkilän Olli kertoi esimerkin Kallen sanavalmiudesta ja tilannehuumorista: Eräänä keväänä Tampereen pohjoispuolella kansallisissa oli miesten pukeutuminen ladossa, jossa lapset laskettelivat heinäkasoilta. Äiti tuli ottamaan lapsestaan kuvaa kun Kalle sattui olemaan kelteisillään. Kalle tokaisi, että kyllä hän ymmärtää, että heitä tullaan katsomaan, mutta sitä hän ei oikein ymmärrä, että kuvakin otetaan.
Joskus huonosti menneen kisan jälkeen pääsi temperamentti valloilleen. Ainoan jälkeläisen, Pekan, kertomana Kallella oli mennyt alueen hiihtosuunnistusviesti huonosti. Pyrinnön majalla Kalle heitti karttatelineen menemään ja ryhtyi sadatellen takomaan sitä sauvoilla. Pekka yritti rauhoitella isäänsä, ettei ottaisi niin vakavasti. Viestin jatkajat suoriutuivat kuitenkin osuuksistaan niin hyvin, että myös hämmästyneelle Kallelle ojennettiin mitali.
Henkilökohtaisesti Kallen paras saavutus oli hopeaa SM-yössä H50:ssä. Hiihtosuunnistuksessa hän oli monta kertaa viiden sakissa SM:ssä. Viesteissä hän oli ahkerasti edustamassa Hissin värejä. Kalle osallistui innokkaasti talkoisiin, joissa hän sai tavata kavereita ja kertoilla juttuja.
Nuorempana Kalle nyrkkeili Hämeenlinnan Kisassa ja heitti Kalvolan Iskussa keihästä yli 60 m. Sittemmin hän innostui autosuunnistuksesta kartanlukijan ominaisuudessa. Mutta suunnistus ei periytynytkään isältä pojalle, kuten yleensä, vaan päinvastoin. Pekan äiti oli innokas hiihtäjä ja oli mukana Pekan kilpaillessa 12-14 -vuotiaana hiihdossa. Niihin aikoihin isä innosti Pekkaa suunnistamaan piirtämällä peruskartalle Vehkosuon maastoon radan ja sanoi; kierrä toi. Sillä aikaa hän luki autossa lehtiä. Varsinaisesti Nummisen Tapio opetti Pekalle suunnistusta. Kun Pekka alkoi pärjätä, totesi Kalle, että tehtiinhän me Pekasta suunnistaja ja innostui itsekin lajista, jossa kilpaili vielä H65 sarjassa.
Kalle oli syntymästään 30.3.34 lähtien iittalalainen viettäen ainoastaan loppuajan Kanta-Hämeen keskussairaalassa ennen poistumistaan riveistämme 17.8.22. Jo 14-vuotiaana hän meni lasitehtaalle töihin, jossa palveli eläköitymiseen saakka. Viimeiset 20 v hän oli lasinhionnan työnjohtajana. Hän oli töiden puolesta tekemisissä mm. Tapio Sarpanevan kanssa. Kaikista rakkain harrastus Kallella oli kalastus kaikissa olomuodoissaan verkkokalastuksen jäädessä vähemmälle. Viimeiset 5 v vaimon kuoleman jälkeen olivat liikunnallisesti vaikeimmat selkäleikkauksen jälkivaikutusten takia. Viimeinen kalareissu alkukesästä -22 tapahtui tyynellä säällä, jolloin Pekka nosti isänsä pyörätuolista veneen perälle. Myöhemminkin Kallen teki mieli järvelle, mutta voinnin huonontumisen takia se ei ollut enää mahdollista.
– Emppu